top of page
  • Sponsor Insight Finland

Tutkimus: Sponsoroinnin rooli korona-aikana

Tutkimme touko-elokuussa 2020 korona-ajan vaikutuksia suomalaisten mielipiteisiin sponsoroinnissta ja yhteiskuntavastuullisuudesta.


Yhteiskuntavastuun tärkeys sponsoroinnissa korostui tuloksissa selkeästi


Yli kaksi kolmasosaa mielipiteensä antaneista vastaajista pitää tärkeänä kotimaisten kohteiden sponsorointia kriisistä selviämisessä. 52 % vastaajista tulee jatkossa suosimaan yrityksiä, jotka kriisissä osoittavat yhteiskuntavastuullisuutta ja 62 % vastaajista oli sitä mieltä, että sponsorointi on yrityksiltä yhteiskuntavastuullista toimintaa.


Korona-aika ja poikkeusolot vaikuttivat odotetusti myös ihmisten kulutustottumuksiin.


Täysikäisessä väestössä 11% vastaajista vastasi käyttävänsä rahaa normaalia enemmän ruoanlaittoon kotona, 8% take away-ruokaan, 8% makeisiin, snackseihin tai herkkuihin, 8% alkoholijuomiin ja 6% maksu-tv- tai suoratoistopalveluihin.


Urheilufanien kulutuksen muutoksessa eroja


Urheilufanien osalta eroavaisuudet kulutustottumuksissa olivat merkittäviä. Esimerkiksi jalkapallofaneissa normaalia enemmän rahaa käytettiin take away-ruokaan, kun taas pesäpallofaneissa sijalla yksi oli ruoanlaitto kotona. Maksu-tv:n ja suoratoistopalvelujen kuluttaminen korostui etenkin jalkapallo-, pesäpallo- ja esports-faneissa.


 
Tutkimuksesta

Tutkimuksessa haastateltiin touko-elokuu 2020 välisenä aikana 2 858 vähintään 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia nettipaneelin kautta. Otos vastaa iän, sukupuolen ja asuinalueiden osalta Suomen väestörakennetta. Tutkimus on jatkuva ja seuraavat tulokset ovat luvassa loka-marraskuun vaihteessa.


Kulutuskohteet ennen korona-aikaa TOP 5:

  1. Ruoanlaitto kotona

  2. Vaatteet

  3. Vakuutukset

  4. Makeiset, snacksit ja herkut

  5. Polttoaineet

Lisätietoja antaa:

Tutkimusjohtaja

Klaus Virkkunen

klaus.virkkunen@sponsorinsight.fi

+358405841157


 

Yrityksestä


Sponsor Insight on Pohjoismaiden suurin sponsoroinnin tutkimusyritys. Yrityksen palveluksessa toimii noin 30 työntekijää ja asiakkaita on yli 500. Yhdistämällä eri Pohjoismaiden yritysten tietotaidon sekä panostamalla yhteiseen tutkimustyöhön että tuotekehitykseen Sponsor Insight pystyy tuottamaan niin maakohtaista, pohjoismaista kuin myös kansainvälistä tietoa asiakkaiden erilaisiin ja kasvaviin tarpeisiin


Comments


bottom of page