top of page
  • Sponsor Insight Finland

Sponsorointibarometri 2022

Sponsor Insight on toteuttanut Sponsorointi & Tapahtuma ry:n toimeksiannosta vuosittaisen Sponsorointibarometri-tutkimuksen, joka on Suomen virallinen sponsoroinnin määrää mittaava tutkimus.


Sponsorointibarometri 2022: Kasvun vuosi


Yritysten sponsorointi-investoinnit kasvoivat vuonna 2022 voimakkaasti. Vuonna 2022 sponsorointiin investoitiin kaiken kaikkiaan 270 miljoonaa euroa, joka on 20,6% enemmän kuin vuonna 2021 (224 milj. euroa). Urheilusponsorointi kasvoi 15,2%, kulttuurisponsorointi peräti 82,5%, ja ryhmä muut 2%.


Tapahtumabarometri 2022: Kurjuuden aika ohi


Tapahtumamarkkinoinnin koko vuonna 2022 oli 120 miljoonaa euroa, ja se kasvoi viime vuoteen verrattuna huikeat 65,2%.


Odotukset tuleville vuosille varovaisia


Oikeudenomistajista 23% arvioi tuottojensa kasvavan tänä vuonna. Yrityksistä 74% aikoi kasvattaa tai pitää ennallaan sponsorointi-investointiensa tason vuonna 2023. Odotukset ovat varovaisimmillaan sitten vuosien 2014–2015.

Tapahtumamarkkinoinnin toimistoista 50% arvioi markkinan kasvavan vuonna 2023 ja 79% yrityksistä aikoi kasvattaa tai pitää ennallaan tapahtumamarkkinoinnin investointinsa.


”2022 oli vaikeista lähtökohdista huolimatta voimakkaan kasvun vuosi. Odotukset tuleville vuosille kasvun osalta ovat huomattavasti varovaisempia. Inflaatio ja talouden yleisen tilanteen vaikutukset painavat odotuksia voimakkaasti” Klaus Virkkunen sanoo.



 
Tutkimuksesta:

Vuosittainen Sponsorointibarometri toteutettiin yritys- ja oikeudenomistaja kyselynä. Sponsorointibarometri on Suomen virallinen sponsoroinnin määrää mittaava tutkimus.

Tapahtumabarometri toteutettiin yritys- ja tapahtumatoimistokyselynä.

Tutkimuksen ja analyysin toteuttaa Sponsor Insight Sponsorointi & Tapahtumat ry:n toimeksiannosta. Tutkimustulokset julkaistiin 9.3.2023.


Lisätietoja:

Sponsor Insight

Klaus Virkkunen

Tutkimusjohtaja

+358 40 5841157


Sponsorointi & Tapahtumat ry

Laura Sandström

Operatiivinen johtaja

+358 40 830 6003





bottom of page